torstai 28. huhtikuuta 2016

Besøg til Tyskland!

Moikka taas!

Hieman jäljessä taas päivitellään kuulumisia :)

tällä viikolla taas aloiteltiin koulua ensimmäisen periodin päätyttyä, ja samalla alkoi kevään viimeisten viikkojen rutistukset. Uusi projekti ja uudet kujeet - ja vitsit voin kyllä kertoo että hommaa riittää. Meinaa jopa ressiä alkaa pukkaamaan :D no mutta ainakaan täällä ei tule tekemisen puutetta, sen voi todeta!
Viime viikko oli tosiaan lomaa suullisten kokeiden jälkeen, ja päätettiin perjantaina ihan extempore lähteä päiväreissulle Saksan maalle. Matkan teko oli todella näppärää, sillä kaksi vaihtaria on Saksasta kotoisin ja heillä on omat autot käytössä joten päästiin heidän mukana matkustamaan.


Pahoittelut kuvien laadusta taas :D tunnelma varmasti silti välittyy!

Matkattiin ensin parisen tuntia Kieliin, joka on satamakaupunki Pohjois-Saksassa ja noin 240 000 hengen asuttama paikka. Sää suosi meitä todella, saatiin koko päivä nauttia auringosta!
Tykkäsin todella paljon Saksasta, ja mikä parasta - kaikki oli niin super halpaa! Varsinkin kun on tottunut Suomen ja Tanskan hintoihin. Tulipahan tehtyä vähän kosmetiikkaostoksia ;)

3,95€ !! Ja hinta Suomessa noin 12 euroa.. :D



 Käytiin myös pakollinen museokierros vene-museossa!






 Kielin ostoskadun tunnelmia :)





Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen päätettiin jatkaa matkaa...




..ja pysähdyttiin matkan varrella Flensburgissa, joka on Saksan pohjoisin kaupunki jossa asustaa noin 90 000 henkeä. Käytiin ihanassa ravintolassa nauttimassa perinteiset saksalaiset ruuat oluineen kaikkineen, mums! Ja oli muuten niin kaunis kaupunki <3







Kotiin päästiin lopulta ennen klo 12 illalla ja matka meni suurimmaksi osaksi torkkuessa pitkän päivän jälkeen.

Hurjaa muuten ajatella, että enään vähän reilu 6 viikkoa ja tämä tyttö on takaisin Suomessa!
Huomenna meillä on luvassa Midway Partyt, ja loppu viikonloppu meneekin opiskellessa ja uuteen projektiin valmistautumista henkisesti. Ensi viikolla on nimittäin tiedossa raakaa opiskelua ja ahertamista, huh!

<3 palaillaan

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Hilsen med billeder

Hellouu taas :)

viime kerrasta taas hurahtanut aika aivan luvattoman äkkiä! Täällä ei ole mitään ihmeellisempää tapahtunut, enimmäkseen tenttiin valmistautumista oli koko viime viikko, sekä yhdet synttäri-kekkerit :)

Tällä kertaa saatte otsikon mukaisesti terveiset Odensesta enimmäkseen kuvien kanssa!


















Tänään oli ensimmäinen aamupala auringossa ja vitsi miten ihana startti päivälle! <3 Nää kelit sais todellakin jatkua :) Täällä kun tämä ilmasto tuppaa olemaan vähän niinkuin Englannissa - joka toinen päivä sataa kissoja ja koiria ja sitten vastapainoksi välillä saadaan nauttia näistä keleistä! Tosin aurinkoisinakin päivinä saattaa ihan hetkessä sää muuttua sademyrskyksi... :D

Laskinpas eilen juuri, että 8 viikon päästä olisin jo Suomessa! Ristiriitaiset fiilikset, toisaalta odotan jo toiveikkaasti kotiinpaluuta, toisaalta viimeiset 3kk täällä vietettyä aikaa on ollut aivan huippua enkä olis tätä tilaisuutta missannut mistään hinnasta! :)

Palaillaan taas <3

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Hilsen fra Sverige !

Hej på dej taas!

Täällä viikko on sujunut taas mukavasti koulun ja projektin viimeistelyn lomassa. Seuraavan kahden viikon aikana olisi tiedossa suullinen koe, joten täytynee tässä alkaa kunnolla valmistautua siihenkin :)

Mutta mitäs muutä tällä viikolla tapahtuikaan? No mähän sain tänne viikonloppuvieraan -




luokkakaveri Porvoosta, joka suorittaa omaa vaihto-aikaansa Ruotsin Skövdessä. Aku ajeli tänne perjantaina ja oli noin klo 19 aikaan täällä, ja ensimmäinen ilta täällä vieteltiin alkuun yhteisessä keittiössä muiden kanssa hengaillen, ja sitten siirryimme koko iso kööri reippaasti fillaroiden kohti keskustaa LA shot baria :)







Pahoittelut kuvien huonosta laadusta! Pimeässä otetut iphone-kuvat harvoin kun on mitään tarkkoja :)



Seuraavana päivänä aamukahvien jälkeen lähdettiin tutkiskelemaan keskustaa ja tietty katsomassa Odensen tärkeimmät nähtävyydet.








Tärkeimpien nähtävyyksien jälkeen käytiin testaamassa kävelykadun lähellä oleva pizzeria, jossa oli todella edullisesti lähes kaikki annokset, alkaen 49kruunua! Ja voi apua miten isot ne oli, kumpikaan meistä ei todellakaan pystynyt syömään loppuun niitä :D Enkä edes muistanut snapchatista tallentaa  kuvaa siitä pizzasta joten tänne sitä ei saa, mutta ne jotka sen näki mun MyStoryssa, tietää mistä puhun ;) 



Ruokailun jälkeen lähdettiin jatkamaan kävelyä ja sulattelemaan lounasta ihanan keväiseen säähän.








Lauantai ilta meni sitten täällä meidän asuntolalla toisten kanssa hengaillen keittiössä. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen jäätiin istumaan iltaa meidän keittiöön, muutama olunen nauttien. Loppuillasta katsottiin uusimman The Black List 3.kauden jakso (oikeesti ihan maailman paras sarja, pakko mainostaa!) ja sitten pehkuihin.

Aamiaisen jälkeen sitten pian se Skövden äijä lähtikin ajelemaan kohti kotia. Vitsi miten olikaan kiva nähdä suomalaista kaveria pitkästä aikaa, ja sai puhua suomea! Täällä kun joka päivä aamusta iltaan kommunikointi on englanniksi (mikä on siis todellakin hyvä vaan!) niin oli mukavaa vaihtelua kun pystyi ilmaisemaan itseään juuri niin hyvin kuin vain halusi :)


Ensi kertaan!

<3