perjantai 27. toukokuuta 2016

Weekend i København med dejlige damer

Moikka taas!

Päivitellääs nyt viime viikonlopun tapahtumia :)

Sain kolmatta viikonloppua peräkkäin ihania ihmisiä vierailemaan Tanskan maalla, ja tällä kertaa vierailijoina oli Heidi ja Sonja <3
Päätettiin viettää viikonloppu tosiaankin Köpiksessä. Vuokrattiin torstaista sunnuntaihin Airbnb-majoitus ihan keskustasta. Tivoliin oli noin 5 minuutin kävelymatka, ja sehän oli mitä mainioin sillä sitä elämystä on tämä nainen odottanut jo monta kuukautta!

Torstaina saapui ensin Sonja, ja voi vitsit että viime kerrasta tosiaankin oli pitkä aika! Hävettää edes muistella koska viimeksi nähtiin, mutta miten ihanaa olikaan nähdä tätä tyttöä pitkästä aikaa <3

Ensimmäisen päivän aikana ei juurikaan nähtävyyksiä käyty katselemassa, vaan säästeltiin niitä perjantaille. Käytiin samalla alueella kuin pari edeltävää viikkoa sitten Addun kanssa, vanhalla Teurastamon alueella, jossa on aivan ihana hipsteri-meininki. Käytiin nautiskelemassa juomat, sekä safkailtiin päivällinen.






Ainiin, ja torstainahan pelattiin Suomi-Tanska -peli! Juuri sopivasti kaupungin parhaaksi arvosteltu sportti-baari löytyi meidän kämpän kulman takaa joten sinnehän me suunnattiin! Alkuun ajateltiin että ollaan ainoat suomalaiset kannustamassa, mutta yllätykseksi siellä olikin kymmenkunta meikäläisiä :)





Perjantaille säästettiin sitten nähtävyyksiä. Käytiin katsomassa sotilaiden vahdinvaihto Amalieborgin palatsilla, sekä must see merenneito. Ja taidettiin me pysähtyä Nyhavnissa siidereillä ;)







Turisteilun jälkeen napattiin matkalta perinteiset tanskalaiset hodarit ja käveltiin ostoskadun läpi muutamien kauppojen kautta. Tällä kertaa ei tarttunut mitään mukaan, mutta ensi kerralla sitten ;)

Lounaaksi ostettiin viereiseltä kioskilta salaatit, ja vedettiin tunnin päikkärit :D Seuraavaksi halusin viedä Sonjan katsomaan Christianiaa, josta kerroin ensimmäisessä Köpis-postauksessa. Siellä on ehdoton valokuvauskielto, joten kuvia ei ole tarjota näytille. Kyseessä on siis kuitenkin ehdoton nähtävyys (ei ehkä kuitenkaan alaikäisille, kuten jotkut sinne pieniä lapsia veivät), jossa haisee vahva kannabis, sekä kymmeniä naamioverkoilla peitettyjä kioskeja. Tunnelma oli kyllä hauska, vapaamielinen ja hyvin pitkälti Hakuna matata-tyylinen elämänasenne paistoi ihmisistä läpi. Suosittelen ehdottomasti käymään jos Köpiksessä matkailette!



Perjantaina myöhään illalla Heidi viimein liittyi meidän seuraan ja koko kööri oli viimein kasassa<3
loppuiltana ei sitten mitään sen ihmeempää touhuiltu, vaan mentiin unille jotta aamulla jaksettiin heräillä TIVOLIIIN ! <3












Tivoli oli siis aivan ihana paikka! Allekirjoittanut taantui heti 10-vuotiaan tasolle ja juoksi laitteesta toiseen silmät kiiluen ja vitsit niitä laitteita! Huhhuh. Ei niitä voi sanoin kuvailla. Menkää ja kokekaa itse! :D

Huvittelun jälkeen siirryttiin pikatahtia tutulle sporttipubille katsomaan Suomi-Venäjä -peliä. Ja niinhän siinä kävi että voitto tuli! ;) Juuri sopivasti baarin vieressä oli Venäjän suurlähetystö, joten poseerattiin pelin jälkeisissä tunnelmissa :)

Loppuillan kanavaristeily jäi meiltä ajanpuutteen vuoksi tekemättä, joten nautittiin iltaa kämpillä kuohuvan parissa ja rupatellen ja kuulumisia vaihdellen.


Sunnuntaina heräiltiin nälkäisinä brunssia odotellen. Sovittiin Heidin vaihtari-kaverin Christinan kanssa aamiaistreffit Katz-nimisessä ravintolassa. Voi juku miten ihanaa ruoka olikin!<3 Todellakin pitkän odotuksen arvoinen :)


Alkuun kun katsoi eteen kannettua lautasta, ensimmäinen ajatus oli: tässäkö tää on?
Mutta huh, tuosta tuli NIIN täyteen. Hädin tuskin pystyi loppupäivänäkään syömään.

Pian brunssin jälkeen olikin mun aika pakata tavarani ja siirtyä takaisin Odenseen. Maratonin vuoksi varaamani bussi lähtikin aivan toisesta paikasta kuin normaalisti, ja tämänhän huomasin vasta 15minuuttia ennen bussin lähtöä. Eipä auttanut taksin nappaaminenkaan, joten maksoin itseni kipeäksi ja hakin junalipun heti seuraavaan junaan, joka lähtikin sopivasti 5minuutin päästä. Juoksin laiturille ja hyppäsin laukkuineni kyytiin. Vauhdikas lähtö etten sanoisi...

Kiitokset ihanille Suomen vierailijoille ihanasta viikonlopusta!<3 Me nähdään taas pian :)


"True friends never apart. Maybe in distance but never in heart"

Siis aivan uskomatonta että tää kevät on jo kohta ohitse! Kaksi ja puoli viikkoa niin mulla on lento kotiin!<3 Todella ristiriitaiset fiilikset, kauhea kaipuu ollut Suomeen jo reilun kuukauden ajan, mutta täällä näitö tapaamia ihmisiö tulee niin jäätävä ikävä. Toivottavasti tulevaisuudessa tullaan tapaamaan vielä, mitä useammin sen parempi :) 

<3:lla, Anna

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Gæster fra Finland!

 Hellouuu!

Täällä viikkoa viedään taas puolivälissä ja tulevana viikonloppuna on taas tiedossa ihanaa puuhaa!
Ensin kuitenkin palataan viime viikonloppuun ja Suomen vieraisiin <3

Nimittäin rakas äitini ja isäpuoleni olivat käymässä perjantaista maanantai-aamuun. Ohjelmamme sisälsi pitkälti kaupunkiin tutustumista mutta käytiinpä me suht lähellä olevassa, super kauniissa Egeskov-nimisessä linnassa :) yksi sana vaan: WOW!

Tässä kuvia meidän viikonlopulta <3






Sunnuntaina tosiaan vierailtiin Egeskovin linnassa. Se on Euroopan parheimmin säilyneitä renesanssi-tyylisiä linnoja, ja onpa vieläpä ihanasti veden ympäröimä!









Linnan ympäröimä puutarha oli jotain niin kaunista! <3









Sen lisäksi että päästiin itse linnaan sisälle tutustumaan, alueella oli myös pienistä museoista koottu mahtava kokonaisuus sisältäen vanhoja autoja, moottoripyöriä, iki-vanhoja leluja, sekä ilmailumuseo!










 Tämä puku kuului edesmenneelle Marie Antoinettelle. 



Maanantaiaamuna mun Suomi-vieraat lähtivät pien aamupalan jälkeen jatkamaan reissua kohti Skagenia! Heillä olikin paremmat kelit kuin meillä parisen kuukautta sitten, mutta kaunis se paikka on säällä kuin säällä <3

Pian nähdään taas äiti! 


Tällä viikolla vielä… Ojdå, Suomen pelejä innolla odotellessa, huomenna on Suomi-Tanska ja lopulta kultaottelu sunnuntaina ;) Ai että jos sieltä saadaan poika kotiin niin allekirjoittanut sekoaa täällä ainoana suomalaisena täysin! 

Ja näempäs mä Heidiä ja Sonjaa viikonloppuna! Asustellaan huomisesta sunnuntaihin aivan ihanassa AirBnb-kämpässä :) 

Siitä lisää myöhemmin, stay tuned !


<3: Anna