Näytetään tekstit, joissa on tunniste Odense. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Odense. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. kesäkuuta 2016

10 days remaining!

Vähiin käy ennenku loppuu, vai miten se meni!

Ja siis apua että 10 päivää enään, mä en ehkä kestä. Siis justhan mulla tuntui olevan vielä 2kk jäljellä ja nyt yhtäkkiä onkin kesäkuu ja kohta koittaa kotiinpaluu. Ristiriitaisin fiiliksin edelleen vietän viimeisiä päiviäni täällä - musta on IHANAA päästä Suomeen, kotiin, saunaan ja näkemään perhettä ja kavereita pitkästä aikaa <3 Mutta voi juku, täälläkin aika on kuitenkin ollut aika ihanaa, vaikka koulun kanssa onkin saanut ahertaa todella ahkerasti. Ja tulee näitä tyyppejäkin ikävä :( 

Tässäpä sekalaisia kuvia viime viikkojen ajalta :)





 ??! totaaa..













Tasan viikon päästä meillä olisi enää jäljellä viimeinen 6tunnin tentti, ja siihen valmistautuminen alkaa maanantaina. Tämä viikko meni pitkälti suulliseen tenttiin lukiessa, joten viikonloppu pyhitetään täysin vapaaksi opiskelusta! :) Sitten onkin enää viimeinen viikonloppu, ja paluu kotiin <3 

Täällä on tänään niin hyvä sää, että meen nyt nautiskelemaan toiseksi viimeisestä viikonlopusta ihanan lämpöisen Tanskan auringon alle! 

<3: Anna

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Gæster fra Finland!

 Hellouuu!

Täällä viikkoa viedään taas puolivälissä ja tulevana viikonloppuna on taas tiedossa ihanaa puuhaa!
Ensin kuitenkin palataan viime viikonloppuun ja Suomen vieraisiin <3

Nimittäin rakas äitini ja isäpuoleni olivat käymässä perjantaista maanantai-aamuun. Ohjelmamme sisälsi pitkälti kaupunkiin tutustumista mutta käytiinpä me suht lähellä olevassa, super kauniissa Egeskov-nimisessä linnassa :) yksi sana vaan: WOW!

Tässä kuvia meidän viikonlopulta <3






Sunnuntaina tosiaan vierailtiin Egeskovin linnassa. Se on Euroopan parheimmin säilyneitä renesanssi-tyylisiä linnoja, ja onpa vieläpä ihanasti veden ympäröimä!









Linnan ympäröimä puutarha oli jotain niin kaunista! <3









Sen lisäksi että päästiin itse linnaan sisälle tutustumaan, alueella oli myös pienistä museoista koottu mahtava kokonaisuus sisältäen vanhoja autoja, moottoripyöriä, iki-vanhoja leluja, sekä ilmailumuseo!










 Tämä puku kuului edesmenneelle Marie Antoinettelle. 



Maanantaiaamuna mun Suomi-vieraat lähtivät pien aamupalan jälkeen jatkamaan reissua kohti Skagenia! Heillä olikin paremmat kelit kuin meillä parisen kuukautta sitten, mutta kaunis se paikka on säällä kuin säällä <3

Pian nähdään taas äiti! 


Tällä viikolla vielä… Ojdå, Suomen pelejä innolla odotellessa, huomenna on Suomi-Tanska ja lopulta kultaottelu sunnuntaina ;) Ai että jos sieltä saadaan poika kotiin niin allekirjoittanut sekoaa täällä ainoana suomalaisena täysin! 

Ja näempäs mä Heidiä ja Sonjaa viikonloppuna! Asustellaan huomisesta sunnuntaihin aivan ihanassa AirBnb-kämpässä :) 

Siitä lisää myöhemmin, stay tuned !


<3: Anna

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Hilsen med billeder

Hellouu taas :)

viime kerrasta taas hurahtanut aika aivan luvattoman äkkiä! Täällä ei ole mitään ihmeellisempää tapahtunut, enimmäkseen tenttiin valmistautumista oli koko viime viikko, sekä yhdet synttäri-kekkerit :)

Tällä kertaa saatte otsikon mukaisesti terveiset Odensesta enimmäkseen kuvien kanssa!


















Tänään oli ensimmäinen aamupala auringossa ja vitsi miten ihana startti päivälle! <3 Nää kelit sais todellakin jatkua :) Täällä kun tämä ilmasto tuppaa olemaan vähän niinkuin Englannissa - joka toinen päivä sataa kissoja ja koiria ja sitten vastapainoksi välillä saadaan nauttia näistä keleistä! Tosin aurinkoisinakin päivinä saattaa ihan hetkessä sää muuttua sademyrskyksi... :D

Laskinpas eilen juuri, että 8 viikon päästä olisin jo Suomessa! Ristiriitaiset fiilikset, toisaalta odotan jo toiveikkaasti kotiinpaluuta, toisaalta viimeiset 3kk täällä vietettyä aikaa on ollut aivan huippua enkä olis tätä tilaisuutta missannut mistään hinnasta! :)

Palaillaan taas <3