Näytetään tekstit, joissa on tunniste porvoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste porvoo. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. marraskuuta 2015

Den første

Moikka!

Mun nimi on Anna ja olen 25 vuotias nainen Porvoosta. Vaikka porvoolainen olenkin ollut jo 1,5 vuoden ajan, en silti ole kokenut tätä missään vaiheessa sydämessäni kotikaupungikseni, niin kaunis ja symppis kuin se onkin. Täällä tosiaankin asun koulun vuoksi, opiskelen täällä Haaga-Heliassa myynnin ja visuaalisen markkinoinnin linjalla, både på finska och svenska :)


Alunperin olen kotoisin Järvenpäästä, jossa olen peruskouluni ja lukion ahertanut läpi. Kotoa pois muutin 2011 Helsinkiin, jossa olen käynyt ensimmäisen toisen asteen ammatin, ja hankin hieman työkokemusta rahoitusalalta. Kiinnostus jatkaa opintoja ja vaihtaa hieman maisemaa kasvoivat, joten päädyinkin 2014 syksyllä Porvoon vanhaan kaupunkiin asustelemaan.

Vaihtoon lähteminen on ollut suunnitelmissa ja unelmissa jo pitkään. Lukiossa ei ollut tarpeeksi tahtoa/rahkeita moiseen, joten se on nyt tai ei koskaan, kun täällä ei vielä mikään ns. pidättele :)
Vaihtohakemusta tehdessäni toiveeni olivat pääsääntöisesti päästä Ruotsiin mihin tahansa kohteeseen. Tällä kertaa rakkaaseen naapurimaahamme olikin niin suuri tungos ettei sinne jokainen halukas noin vain päässytkään!

Sitten sainkin sähköpostiini ilmoituksen että minut hyväksyttiin Tanskaan Erhvervsakademiet Lillebælt -kouluun. Totuin onneksi ajatukseen Tanskaan lähdöstä hyvinkin pian ja nyt olen todella innoissani ensi keväästä! Saa tutustua uusiin asioihin ja ihmisiin ja uuteen maahan, vau!

Ensi viikolla pitäisi saada tietoa asumiskuvioista Odensessa, sormet ristiin että lykästäis :)