sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Den første uge..

..eli ensimmäinen viikko ja kuinka se on täällä sujunut! Tiistaina tutustuin jo muihin vaihtarikavereihin yhteisellä illallisella. Ja vitsi miten ihanaa porukkaa, meistä on muovautunut lyhyessä ajassa tosi tiivis pieni yhteisö täällä, niinkun uusi perhe :) Meitä on täällä Rugårdsvej:n asuntolassa yhteensä 10, ja toisessa paikassa nimeltä Rasmus Rask noin 15min fillarimatkan päässä asuu sitten vähän enemmän.

Mistä päin maailmaa meitä on sitten kotoisin? Kaksi Bulgariasta, kaksi Ranskasta (joista toinen syntyperältään kiinalainen), yksi Liettuasta, Turkista, Romaniasta sekä kaksi Sveitsistä. Vähän sieltä sun täältä siis! Muut vaihtarit joita oon tavannut toiselta asuntola-alueelta, ovat kotoisin mm. Hollannista, Saksasta, Espanjasta ja vaikka mistä :)

Tällä viikolla ollaan käyty rekisteröitymässä paikallisiksi, eli tullaan saamaan tanskalainen sotu (mun ja kahden muun kohdalla jäi vielä yritykseksi ihanan kuuluisan byrogratian vuoksi). En tarkkaan tiedä mihin kaikkeen sitä tullaan tarvitsemaan, mutta ainakin jos haluamme ottaa tanskan kielikurssin, tarvitsemme siihen tämän CPR-loppuosan. Täytyy huomenna käydä uudelleen rekisteröitymässä alkuperäisen vuokrasopimuksen kanssa, niin eiköhän se siitä :)

Torstai-iltana meillä oli jo ensimmäiset kekkerit! Vietimme alkuillan täällä yhteiskeittiössämme, ja pyöräilimme porukalla Rasmus Raskiin toisten vaihtareiden luokse. Oli älyttömän kivaa tavata uusia ihmisiä ympäri maailmaa.

Lauantaina meillä oli ESN-tutoreiden järkkäämä City Walk Tour ympäri Odensea. Oli huippua nähdä uusin silmin miten älyttömän kaunis tää kaupunki on, ja samalla sai kuulla paikan historiaakin!

Huomenna meillä Marketing Management -opiskelijoilla alkaa ensimmäiset tunnit heti aamulla, joten aikainen herätys on tiedossa. Kerron lisää koulusta ja opiskelusta myöhemmin, tässä tämän viikon aikana räpsittyjä kuvia :)











Meidän Nonnebakken campus! :)



Palaillaan taas!
<3: Anna

maanantai 25. tammikuuta 2016

Velkommen til Odense!

Hellou! :) onpas jännää, istuskelen nyt uuden kotini sängyllä viileässä huoneessa paksut sukat jalassa. Ainoa ääni mitä täällä kuulee on tämän huoneen patterit jotka huutaa hoosiannaa kun laitoin ne hieman lämmittämään tätä luukkua heti tänne tultuani. Mutta juuh onpas sitä jo kertynyt valveilla oltuja tunteja tälle päivälle :) Laitoin eilen illalla kellon herättämään neljältä aamulla, jotta ehtisin saada itseni valmiiksi ja ajoissa kentälle klo 07.00 lähtevään Köpiksen koneeseen. Mä oon aina ollut sellainen noiden aikaisten aamuherätysten kanssa, etten saa oikeen sitten millään nukuttua jos tiedän että kello soi aikaisin. Puhumattakaan että klo 4... Joten sainpas unta sitten viimein klo 24 jälkeen (menin siis ennen klo 22 aikeissa alkaa samantien unille..) ja kävipäs sitten niin että heräilin tasaisesti tunnin välein ja 03.30 en enää saanut unta. Pääsipähän helposti ylös aamukahvia keittelemään :) Iskä sitten heitti mut 5.30 aikaan kentälle, ja sainpas onneksi hyvin hoidettua sisään checkauksen, matkatavarat ja turvatarkastuksen. Jäikin siinä hyvin aikaa nauttia lähimmän ravintolan suurin kahviannos! Kaikenkaikkiaan matka tänne on sujunut hyvin ja nopeasti! Ei sillä että tää paikka kaukana koti-Suomesta olisi, yhteensä Helsingin ja Odensen välillä on about 1010km.

Koulu alkaa tosiaan vasta viikon päästä, joten ehdin hyvin tutustua kaupunkiin ja pikku hiljaa muihinkin tänne saapuviin vaihtareihin. Tässä oli tosiaan pika kuulumiset, ja tässä vielä kuvia tän päiväisen matkan varrelta!

Olihan se pakko testata snapin kera mikä sen koneen nopeus olis!


Päästiin vihdoin maan kamaralle




Ja matka jatkui junalla..



..Köpiksen keskustan kautta Odenseen


Ja ne kioskien ruuat! Ah oispa meillä Suomessakin.. <3



Sitten pääsin reilun tunnin junamatkan jälkeen perille. Mua vastassa oli yksi meidän tutoreista, jotka hakee meidät taksilla Odensen asemalta tänne kämpille. Onneks oli taksi, keskustaan on nimittäin tunnin kävelymatka. Samassa suunnassa sijaitsee meidän Campus, joten yritän seuraavaksi alkaa metsästämään paikallisista FB-ryhmistä fillaria :) Täällä dösäliput on super kalliita yksittäin, ja päivälipun hintakin on noin 5€ joten säästyypä selvää rahaa!

Tässäpä vielä kuvia kämpästä





Palailaan taas!

<3: Anna

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Godt Nytår!

Niin se uusi vuosi tapansa mukaan vaihtui ja on uusien mahdollisuuksien, haasteiden ja kenties muutostenkin aika. Ensimmäinen muutos täällä blogissa oli tuo iän vaihtaminen 25:stä 26:een. Jösses....
Minulle tämä vuosi tuo tosiaankin tullessaan mahdollisuuksia, haasteita ja muutoksia. Pitkään toiveissa ja unelmissa ollut opiskelijavaihto on pian käsillä, ja sitä myöten myös muutto toiseen maahan, uusiin ihmisiin, tapoihin ja kouluun tutustuminen sekä uusien rutiinien löytäminen ja niiden omaksuminen. En voi sanoin kuvailla kuinka innoissani olen! Ystäväni jotka ovat olleet vaihdossa, ovat kertoneet sen olleen yksi parhimmista kokemuksista so far.


Vielä pitäis jaksaa pari viikkoa odotella :) Se menee varmasti nopeammin kuin ehtii toivoakaan, ennen matkaa kun haluaa nähdä mahdollisimman paljon niitä rakkaita jotka tänne jäävät.
Rakkaista siirrynkin aasinsiltana ystäviin ja ystävyyteen. Ilman mun rakkaita elämän tukipilareita ei varmaan mistään tulis mitään! Yksi mun rakkaista ystävistä lähtee ensi viikolla Austraaliaan ainakin 8kk ajaksi matkustelemaan ja työskentelemään :) Ai että miten siisti reissu Ansku sulle tulee! En varmaankaan itse pääse paikanpäälle moikkailemaan, mutta me halutaan paljon kuva- ja videomateriaalia sun reissulta <3

Muut rakkaat ystävät jäävätkin Suomeen suorittamaan opintojaan ja työskentelemään. Toivottavasti saan näistä tyypeistä ainakin muutaman käymään Tanskan maalla, ettei ikävä ylly aivan kamalaksi!
Haluan jakaa muutamia meidän yhteisiä muistoja yhteisen matkan varrelta. Näitä katsellessa se ikävä ei ehkä kasva niin paljoa :)

                                     We're not sisters by blood, but sisters by soul <3



There are some people in life that make you laugh a little louder, smile a little bigger and just live a little bit better <3


 Having a soulmate is not always about love. You can find your soulmate in a friendship too <3
                                              
                                               
 Some people come into your life and you just know you will never be able to replace them if they left <3

Best friends are the people you can do anything and nothing with and still have the best time <3


The greatest thing in life is finding someone who know all about you and your mistakes, and still sees the best in you <3




Best friends make the good times better and the bad times easier <3

Dear best friends, please stay in my life forever because you're one if the best things ever happened to me <3
                                                             

 True friendship isn't about being inseparable, it's being separated & nothing changes <3

 Many people can walk in and out of your life, but only true friends leave footprints in our hearts <3
                      A true friend knows your weaknesses, but shows your strengths <3
 The best kind of people are the ones that come into your life and make you see the sun where you once saw clouds. The people that believe in you so much, you start to believe in you too. The people that love you, simply for being you. The once in a lifetime kind of people <3

Palaillaan taas!
<3: Anna