Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävyys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. toukokuuta 2016

Weekend i København med dejlige damer

Moikka taas!

Päivitellääs nyt viime viikonlopun tapahtumia :)

Sain kolmatta viikonloppua peräkkäin ihania ihmisiä vierailemaan Tanskan maalla, ja tällä kertaa vierailijoina oli Heidi ja Sonja <3
Päätettiin viettää viikonloppu tosiaankin Köpiksessä. Vuokrattiin torstaista sunnuntaihin Airbnb-majoitus ihan keskustasta. Tivoliin oli noin 5 minuutin kävelymatka, ja sehän oli mitä mainioin sillä sitä elämystä on tämä nainen odottanut jo monta kuukautta!

Torstaina saapui ensin Sonja, ja voi vitsit että viime kerrasta tosiaankin oli pitkä aika! Hävettää edes muistella koska viimeksi nähtiin, mutta miten ihanaa olikaan nähdä tätä tyttöä pitkästä aikaa <3

Ensimmäisen päivän aikana ei juurikaan nähtävyyksiä käyty katselemassa, vaan säästeltiin niitä perjantaille. Käytiin samalla alueella kuin pari edeltävää viikkoa sitten Addun kanssa, vanhalla Teurastamon alueella, jossa on aivan ihana hipsteri-meininki. Käytiin nautiskelemassa juomat, sekä safkailtiin päivällinen.






Ainiin, ja torstainahan pelattiin Suomi-Tanska -peli! Juuri sopivasti kaupungin parhaaksi arvosteltu sportti-baari löytyi meidän kämpän kulman takaa joten sinnehän me suunnattiin! Alkuun ajateltiin että ollaan ainoat suomalaiset kannustamassa, mutta yllätykseksi siellä olikin kymmenkunta meikäläisiä :)





Perjantaille säästettiin sitten nähtävyyksiä. Käytiin katsomassa sotilaiden vahdinvaihto Amalieborgin palatsilla, sekä must see merenneito. Ja taidettiin me pysähtyä Nyhavnissa siidereillä ;)







Turisteilun jälkeen napattiin matkalta perinteiset tanskalaiset hodarit ja käveltiin ostoskadun läpi muutamien kauppojen kautta. Tällä kertaa ei tarttunut mitään mukaan, mutta ensi kerralla sitten ;)

Lounaaksi ostettiin viereiseltä kioskilta salaatit, ja vedettiin tunnin päikkärit :D Seuraavaksi halusin viedä Sonjan katsomaan Christianiaa, josta kerroin ensimmäisessä Köpis-postauksessa. Siellä on ehdoton valokuvauskielto, joten kuvia ei ole tarjota näytille. Kyseessä on siis kuitenkin ehdoton nähtävyys (ei ehkä kuitenkaan alaikäisille, kuten jotkut sinne pieniä lapsia veivät), jossa haisee vahva kannabis, sekä kymmeniä naamioverkoilla peitettyjä kioskeja. Tunnelma oli kyllä hauska, vapaamielinen ja hyvin pitkälti Hakuna matata-tyylinen elämänasenne paistoi ihmisistä läpi. Suosittelen ehdottomasti käymään jos Köpiksessä matkailette!



Perjantaina myöhään illalla Heidi viimein liittyi meidän seuraan ja koko kööri oli viimein kasassa<3
loppuiltana ei sitten mitään sen ihmeempää touhuiltu, vaan mentiin unille jotta aamulla jaksettiin heräillä TIVOLIIIN ! <3












Tivoli oli siis aivan ihana paikka! Allekirjoittanut taantui heti 10-vuotiaan tasolle ja juoksi laitteesta toiseen silmät kiiluen ja vitsit niitä laitteita! Huhhuh. Ei niitä voi sanoin kuvailla. Menkää ja kokekaa itse! :D

Huvittelun jälkeen siirryttiin pikatahtia tutulle sporttipubille katsomaan Suomi-Venäjä -peliä. Ja niinhän siinä kävi että voitto tuli! ;) Juuri sopivasti baarin vieressä oli Venäjän suurlähetystö, joten poseerattiin pelin jälkeisissä tunnelmissa :)

Loppuillan kanavaristeily jäi meiltä ajanpuutteen vuoksi tekemättä, joten nautittiin iltaa kämpillä kuohuvan parissa ja rupatellen ja kuulumisia vaihdellen.


Sunnuntaina heräiltiin nälkäisinä brunssia odotellen. Sovittiin Heidin vaihtari-kaverin Christinan kanssa aamiaistreffit Katz-nimisessä ravintolassa. Voi juku miten ihanaa ruoka olikin!<3 Todellakin pitkän odotuksen arvoinen :)


Alkuun kun katsoi eteen kannettua lautasta, ensimmäinen ajatus oli: tässäkö tää on?
Mutta huh, tuosta tuli NIIN täyteen. Hädin tuskin pystyi loppupäivänäkään syömään.

Pian brunssin jälkeen olikin mun aika pakata tavarani ja siirtyä takaisin Odenseen. Maratonin vuoksi varaamani bussi lähtikin aivan toisesta paikasta kuin normaalisti, ja tämänhän huomasin vasta 15minuuttia ennen bussin lähtöä. Eipä auttanut taksin nappaaminenkaan, joten maksoin itseni kipeäksi ja hakin junalipun heti seuraavaan junaan, joka lähtikin sopivasti 5minuutin päästä. Juoksin laiturille ja hyppäsin laukkuineni kyytiin. Vauhdikas lähtö etten sanoisi...

Kiitokset ihanille Suomen vierailijoille ihanasta viikonlopusta!<3 Me nähdään taas pian :)


"True friends never apart. Maybe in distance but never in heart"

Siis aivan uskomatonta että tää kevät on jo kohta ohitse! Kaksi ja puoli viikkoa niin mulla on lento kotiin!<3 Todella ristiriitaiset fiilikset, kauhea kaipuu ollut Suomeen jo reilun kuukauden ajan, mutta täällä näitö tapaamia ihmisiö tulee niin jäätävä ikävä. Toivottavasti tulevaisuudessa tullaan tapaamaan vielä, mitä useammin sen parempi :) 

<3:lla, Anna

tiistai 10. toukokuuta 2016

Gæst fra England!

Hejssan ja terkkuja erittäin lämpöisestä Tanskasta! Täällä viimeinen viikko on ollut aivan mahtavaa hellettä, ehdin jo polttaa itseni ja siitä viisastuneena hankin itselleni kunnon aurinkosuojan :) Projektin kanssa on saanut hieman aikaa kulumaan mutta pääsin pitämään pienen breikin Köpiksessä Lisan kanssa viime perjantaina <3


Aivan hullua ajatella ettei olla Addun kanssa nähty melkein vuoteen! Viimeksi tosiaan nähtiin viime kesänä ennenkuin tuo maailman matkaaja sai töitä Dublinista. Nyt kuitenkin päästiin taas vaihtamaan kuulumisia pitkästä aikaa, ja miten mahtavaa onkaan vaikka viime kerrasta onkin pitkä aika, silti kun tavataan niin mikään ei ole muuttunut ja yhdessäolo on yhtä ihanaa ja helppoa kuin aina ennenkin :)
Alunperin Lisaan tutustuin armeijassa tammikuussa 2010, ja sukunimestä mä väänsin tälle tytölle lempinimen Addu! Nää alikessu-tytöt on kokenu yhtä sun toista, ja uskon että vaikka mitä tulisikin eteen, me tullaan aina pitämään yhtä <3







Aloitettiin meidän Köpis-kiertely perinteisesti Nyhavnista, joka oli odotettavastikin täynnä niin paikallisia kuin muitakin turisteja. Terasseille ei paljoa ollut asiaa sillä kaikki olivat täynnä!
Päätettiin jatkaa matkaa Amalieborgin palatsin kautta Pienelle merenneidolle :)






Merenneito-vierailun jälkeen päätettiin pitää ruokatauko. Koska nälkä oli aivan jäätävä molemmilla, otettiin ensimmäiseltä nakkikioskilta perinteiset tanskalaiset hodarit alkupalaksi ja jatkettiin etsimään tiettyä ravintolaa läheltä meidän hotellia.



Noin tunnin etsinnän jälkeen kun viimein löydettiin ruokapaikka, päästiin istumaan ja rentoutumaan hetkeksi. Ei siis päästy syömään alkuperäiseen ravintolaan johon oli tarkoitus mennä, sillä se oli täyteen buukattu. Löydettiin tarjoilijan vinkistä aivan uusi ihastuttava alue joka oli sekoitus Kallion trendi-hippialuetta ja Espanjan ranta-aluetta. Päädyttiin Gorilla-nimiseen ruokapaikkaan, jonka ruokalista oli jokseenkin mielenkiintoinen!





Ruoka oli ihan älyttömän maukasta, mutta pakko sanoa että meille kummallekin jäi nälkä vaikka maksettiin yli 20e per henkilö. Mä tilasin pastan. Addu otti kampasimpukat ja parsat, ja sitten jaettiin vaaleat parsat. Henkilökohtaisesti, mitä ruokaan tulee, arvostan enemmän määrää kuin laatua, mutta kokemuksena oli hauska, plus makuelämyksenä täysi 10 mun osalta :)



Illalla käytiin lentokentän lähellä rannalla, tarkoitus oli siis pitää pieni ilta-piknik mutta aurinko ehtikin laskea äkkiä ja tuli nopeasti kylmä, joten käytiin katsomassa maisemat sekä valaistu silta Köpiksen ja Malmön välillä. Sen kun pääsisin vielä ajamaan läpi, olis huippua :)

Ja eikö olekin Tivoli ihana, varsinkin iltavalaistuksessa! Sinne pääsen ensi viikolla VIHDOINKIN :)



Seuraavana aamuna käytiin aamiaisella aivan ihanan tunnelmallisessa kahvilassa pienen kävelymatkan päässä hotellilta.





Ja pian tulikin kotiinlähdön aika molemmilla. Miten voikin vuorokausi kulua niin nopeasti !
Onneksi me nähdään varmasti taas pian <3

Ja miten ihanaa, tällä viikolla saan äidin ja Ramin vierailemaan tänne, sekä ensi viikolla Heidi ja Sonja tulevat Köpikseen!

Sitten onkin enää pari hassua viikkoa ja tämä reissu alkaisi pikkuhiljaa olla taputeltu. Siis vastahan mä tulin tänne ja oli tammikuu! :D


Palaillaan!

<3: Anna

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Hilsen fra Sverige !

Hej på dej taas!

Täällä viikko on sujunut taas mukavasti koulun ja projektin viimeistelyn lomassa. Seuraavan kahden viikon aikana olisi tiedossa suullinen koe, joten täytynee tässä alkaa kunnolla valmistautua siihenkin :)

Mutta mitäs muutä tällä viikolla tapahtuikaan? No mähän sain tänne viikonloppuvieraan -




luokkakaveri Porvoosta, joka suorittaa omaa vaihto-aikaansa Ruotsin Skövdessä. Aku ajeli tänne perjantaina ja oli noin klo 19 aikaan täällä, ja ensimmäinen ilta täällä vieteltiin alkuun yhteisessä keittiössä muiden kanssa hengaillen, ja sitten siirryimme koko iso kööri reippaasti fillaroiden kohti keskustaa LA shot baria :)







Pahoittelut kuvien huonosta laadusta! Pimeässä otetut iphone-kuvat harvoin kun on mitään tarkkoja :)



Seuraavana päivänä aamukahvien jälkeen lähdettiin tutkiskelemaan keskustaa ja tietty katsomassa Odensen tärkeimmät nähtävyydet.








Tärkeimpien nähtävyyksien jälkeen käytiin testaamassa kävelykadun lähellä oleva pizzeria, jossa oli todella edullisesti lähes kaikki annokset, alkaen 49kruunua! Ja voi apua miten isot ne oli, kumpikaan meistä ei todellakaan pystynyt syömään loppuun niitä :D Enkä edes muistanut snapchatista tallentaa  kuvaa siitä pizzasta joten tänne sitä ei saa, mutta ne jotka sen näki mun MyStoryssa, tietää mistä puhun ;) 



Ruokailun jälkeen lähdettiin jatkamaan kävelyä ja sulattelemaan lounasta ihanan keväiseen säähän.








Lauantai ilta meni sitten täällä meidän asuntolalla toisten kanssa hengaillen keittiössä. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen jäätiin istumaan iltaa meidän keittiöön, muutama olunen nauttien. Loppuillasta katsottiin uusimman The Black List 3.kauden jakso (oikeesti ihan maailman paras sarja, pakko mainostaa!) ja sitten pehkuihin.

Aamiaisen jälkeen sitten pian se Skövden äijä lähtikin ajelemaan kohti kotia. Vitsi miten olikaan kiva nähdä suomalaista kaveria pitkästä aikaa, ja sai puhua suomea! Täällä kun joka päivä aamusta iltaan kommunikointi on englanniksi (mikä on siis todellakin hyvä vaan!) niin oli mukavaa vaihtelua kun pystyi ilmaisemaan itseään juuri niin hyvin kuin vain halusi :)


Ensi kertaan!

<3